Artikkelit
 

 

Dennis Lewis:
Gurdjieff & myöhemmät itsetarkkailun kurkotukset

Itsetarkkailu on voimakas tapa ei vain itsen opiskeluun vaan myös muutokseen. Itsetarkkailun toi ensi kertaan länteen G. I. Gurdjieff (1866-1949), huomattava psyykkis-henkisen muutoksen opettaja, osana itseen kohdistuvan työn systeemiään, ja sitä on paras lähestyä pikemminkin täysin uutena suhteena omaan itseen elävänä ja hengittävänä olentona, kuin silkkana tekniikkana. Gurdjieffin mukaan itsetarkkailu on syvin reitti ihmisen mieleen, ruumiiseen ja henkeen. Se mahdollistaa uusien itsetietoisuuden tasojen kokemisen ja siten tietoisemman ja harmonisemman elämän.

Gurdjieff & samastuminen

Gurdjieff uskoi että ehdollistumisesta ja koulutuksesta johtuen useimmat meistä elävät tajuttomina automaatteina. Muistamatta todellisia mahdollisuuksiamme, olemustamme, olemme totaalisesti ”samastuneet” persoonallisuuteemme, kuvaan itsestä, ja kaikkiin hetkellisiin ajatuksiin, tunteisiin, kuviin, päiväunelmiin tai aistimuksiin jotka sieppaavat huomiomme. Koska sanomme ”minä” nopeasti ja mekaanisesti jokaiselle nousevalle ärsykkeelle, etenkin niille jotka tukevat minäkuvaamme, uskomme olevamme itsemme herroja. Huomaamme vain harvoin sisäisen sirpaleisuutemme ja siitä seuraavan tahdon sekä valinnan puutteen. Menetämme itsemme joka hetki yhdelle tai toiselle seikalle, ja elämme etäällä siitä kokonaisuudesta joka on syntymäoikeutemme.

Oli sitten Gurdjieffin kanssa samaa mieltä tai ei, hänen lähestymistapansa itsetarkkailuun ja tietoisuuteen – siten kuin P. D. Ouspensky kuvaa kirjassaan Sirpaleita tuntemattomasta opetuksesta (In the Search of Miraculous – Fragments of an Unknown Teaching) – on vaikuttanut suuresti moniin länsimaisiin psyko-spirituaalisiin opetuksiin ja antaa hyvän lähtökohdan kenelle tahansa joka etsii syvempää ymmärrystä itsestään. Lisäksi Gurdjieff osoittaa, että tietyt prosessit eivät voi käynnistyä täydessä tietoisuuden valossa, ja itsetarkkailu siten on jo todellisen muutoksen alku.

Ensimmäiset itsetarkkailukokeiluni Gurdjieff Foundationissa

Ensi kerran yritin tarkkailla itseäni tosissani vuonna 1967 ryhmässä, jota ohjasivat eräät Gurdjieff Foundationin johtajista. Perustava ponnistuksemme monissa erityisissä Gurdjieffin Työn olosuhteissa -kuten järjestetyssä hiljaisuudessa, keskustelussa, kuuntelussa, liikkeessä, ruumiillisessa työssä ja käsityössä – oli nähdä itsemme sellaisena kuin olemme, koettaa olla todistajana läsnä sille mitä kulloinkin oli tapahtumassa. Käyttäen Gurdjieffilta periytyviä menetelmiä, pyrimme löytämään itsestämme huomiokyvyn joka voisi panna merkille, oliko sen hetkinen kokemuksemme ajatus, tunne, aistimus, vai jokin näiden tai muiden toimintojen yhdistelmä. Pyrimme myös tarkastelemaan samastumistamme tapoihin, kuten unelmointiin, kuvitteluun, sisäiseen puheeseen, ynnä muuhun, ja todentamaan sisäisen ykseytemme puutteen. Tapojemme tarkastelu vaati usein niiden vastaista toimintaa, ja yrittäessämme tutkia itseämme, meitä muistutettiin olemaan tuomitsematta tai analysoimatta tekemiämme huomioita. Gurdjieffin mukaan tuomitseminen ja analyysi yksinkertaisesti vetäisivät meidät takaisin surkeaan samastumisen ympyrään ja tietoisuutemme sisältö – etenkin sisäiset reaktiomme siihen mitä koimme – kuluttaisi senkin vähän vapaan tarkkaavaisuuden jota saattaisi olla jatkuvaa tarkastelua varten. Jos kuitenkin tuomitsemista ja analyysiä esiintyi, kuten usein kävi parhaista aikeistamme huolimatta, meidän tuli yksinkertaisesti vain sisällyttää se tarkasteluumme. Lyhyesti, Gurdjieffin Työssä päämääränä oli olla tutkija suhteessa itseemme, olemuksemme ollessa tarkastelun kohde.

Pian ainakin joillekin meistä tuli selväksi, että ollakseen enemmän kuin silkkaa mielellistä tai psykologista muistiinmerkintää, itsetarkkailun, niin kuin Gurdjieff sen kuvasi, täytyy mahdollisuuksien mukaan sisältää ruumiimme todelliset prosessit ja energiat. Oman jatkuvan kokeilumme kautta aloimme saada väläyksiä siitä, mitä Gurdjieff tarkoitti kun hän sanoi että ainoastaan maadoittamalla tietoisuutemme elävään aistimukseen ruumiistamme voi ”Minä Olen”, todellinen olemuksemme, herätä. Vaikka meille kerrottiin, että täysi, kokonainen itsetarkkailu riippuu lopulta siitä, että on avoin korkeammalle energialle, korkeammalle tietoisuudelle, meille kerrottiin myös, että avoimena oleminen alkaa, kun vapaaehtoisesti suuntaa käytettävissä olevan huomiokyvyn omaan sen hetkiseen ruumiilliseen tilaansa. Gurdjieff tekee selväksi, että ainoastaan silloin kun tavallinen huomiomme on aktiivisesti suunnattu nykyhetken kokemiseen, voi tietoisuuden korkeampi energia ilmaantua, tietoisuus joka yhdistää meidät samanaikaisesti sisäiseen ja ulkoiseen maailmaan.

Niille meistä, jotka toivovat tutkivansa itseään Gurdjieffin itsetarkkailumetodin avulla, lähtökohdan täytyy olla ruumiin kokonaisaistimus. Tämän aistimuksen, eräänlaisen kolmiulotteisen havainnon taustakulissin kautta voimme erottaa sisäisten toimintojemme erilaiset liikkeet ja energiat. Ilman tämän aistimuksen pysyvyyttä itsetarkkailuponnistuksemme muuttuvat nopeasti samastumiseksi ajatuksiin, tunteisiin, unelmiin ja mihin tahansa muuhun ilmiöön.

Gurdjieff, itsetarkkailu & istunnot

Eräs Gurdjieffin Työn perustoista ovat istunnoiksi kutsuttu perustavanlaatuinen sisäisen työn muoto, joka välitetään suullisesti opettajalta oppilaalle. Vaikka monet Gurdjieffin oppilailleen välittämistä istumisharjoituksista eivät ole julkisesti saatavilla, peruslähestymistapa on kuvattu jonkinlaisella tarkkuudella Jean Vayssen erinomaisessa kirjassa Toward Awakening, joka esittelee Gurdjieffin opetuksia. Tosin on tietysti tärkeää lopulta oppia kuinka tutkia itseään missä tahansa olosuhteissa, on avuksi aloittaa istumalla hiljaa vähintään kaksikymmentä minuuttia joka aamu silmät suljettuina ja selkäranka suorana mutta rentona. Kun rentoutuminen syvenee tässä yksinkertaisessa asennossa ja tarkkaavaisuuden sallitaan asteittain ottaa valtaansa koko keho, alkaa uusi, monipuolisempi kokemus itsestä. Tämä elämys tekee mahdolliseksi nähdä, kuulla ja tallentaa ajatuksia, tunteita, intuitioita, asentoja, ynnä muuta, ja sitä kuinka nämä moninaiset toiminnot vaikuttavat toisiinsa tässä monimutkaisessa koneessa jota kutsutaan itseksi.

Itsetarkkailu & aistimuksen tasot

Vaikka vasta monen vuoden jälkeen jätettyäni Gurdjieff Foundationin ymmärsin ja muotoilin suuren osa siitä mitä pian seuraa, on itsetarkkailussa hyödyllistä käsittää alusta lähtien, että aistimus voidaan kokea monella eri tasolla, riippuen ihmisen rentoutumisen ja tarkkaavaisuuden asteesta. Gurdjieff itse ei kylläkään määrittele näitä aistimuksen tasoja, ainakaan missään julkaistussa teoksessaan, ne tulevat melko selviksi syvässä ja jatkuvassa itsetarkastelutyössä. Nämä tasot sisältävät automaattisen säryn ja kivun aistimisen; syvemmän lihasjännityksen ja ristiriitaisuuden aistimisen; tarkemmat lämpötilan ja liikkeen aistimukset; yhtenäisen, pistelevän ihon aistimuksen; elävän ja hengittävän aistimuksen sisäelimistä, luista, kudoksista ja nesteistä; ja yhdistävän aistimuksen ruumiin energiakierroista, jotka yhdistävät kaikki elimet ja toiminnot ihmisen olemuksessa.

Ne jotka jatkavat tietoisen rentoutumisen työtä syventäen yhteyttään omaan kehoonsa, saattavat hetkittäin saavuttaa vielä yhden aistimuksen tason: perustavan, kaiken sisältävän aistimuksen tilasta ja hiljaisuudesta, joka sijaitsee ruumiillisen olemuksemme sydämessä. Vaikka tästä harvoin keskusteltiin Gurdjieff Työssä, se on omien kokemusteni perusteella tärkeä vaihe itsetarkkailutyössä. Ainoastaan tilan ja hiljaisuuden kokemuksen kautta tietoisuus voi syleillä ja toivottaa tervetulleeksi oman itsemme kokonaisuudessaan. Tämä syleily, kutsu on itsen muuttumisen alku.

Monille, jotka ryhtyvät itsetarkkailun sisäiseen työhön, kehon tutkiminen kuitenkin harvoin ulottuu syvemmälle kuin mielelliseen projektioon aistimuksista. Toisille se sisältää vain aistimuksen ihosta tai pinnallisimmista jännityksistä. Tämä on ymmärrettävää, sillä syvemmälle organismiin meneminen tarkoittaa avautumista sisäisen elämämme ristiriidoille ja hämmennyksille, todellisille voimille, eläimille, kuten Gurdjieff sanoi, jotka meitä liikuttavat. Nämä voimat sisältävät syvimpien pyrkimystemme ja halujemme lisäksi myös traumat, pelot, ahdistukset, huolet ja muut tunteet, jotka on haudattu aivojen, hermoston, luurangon, lihasten ja sisäelinten monimutkaiseen suhdeverkostoon, jota kutsumme kehoksemme. Vaikka Gurdjieffin itsetarkkailun menetelmä on voimakas työkalu itsetutkiskeluun, tarvitaan paljon muutakin kuin harjoitusten ja tekniikkojen käyttöönottoa, jotta oppisi avaamaan itsensä tällä tavalla. Tarvitaan myös paljon tietoa, vilpittömyyttä ja herkkyyttä. Meillä on vähän suoraa tietoisuutta aivojemme ja hermostomme toiminnasta muuten kuin kudostemme, rakenteemme ja liikkeidemme heijastamina. Lisäksi todellisessa harjoituksessa huomiokykymme, joka on yleisesti ottaen melko heikko, vain harvoin yltää syvemmälle kuin pinnallisimpiin kudos-, elin- ja lihaskerroksiin, jotka ovat ehdollistuneet vuosikausien tiedostamattomuuteen, negatiivisuuteen ja väärinkäyttöön. Työni itseni ja toisten kanssa, sekä Gurfdjieffin Työn parissa että muualla, on tehnyt minulle selväksi, että ruumiimme, etenkin sisäelimistömme, on asteittain tullut käsittelemättömien, kohdattaviksi liian latautuneiden tai tuskallisten kokemusten ja vaikutelmien varastoholviksi. Elimistön tasapainon (homeostaasin) ja selviytymisen nimissä hermojärjestelmämme sulkee pääsyn näihin kysymyksiin eräänlaisen elimellisen muistinmenetyksen avulla. Mutta varastoholvien lukittuna pitäminen kuluttaa valtavat määrät energiaa ja luo epäjärjestystä olemuksemme syvimmillä tasoilla.

Itseaistinnan & kuuntelemisen työ

Itsetarkkailua harjoittaessa on tärkeää nähdä missä tarkkaavaisuus vaikuttaa pysähtyvän – minne se ei voi edetä. Tämä on mahdollista itseaistinnaksi kutsumani menetelmän avulla. Itseaistinta on eräänlaista kehollista näkemistä ja kuuntelemista, jossa aloitetaan silmien ja korvien aistimisella ja tuntemisella – aistimukseen sisällytetään myös niiden vastaanottamat aistimukset – ja tämän kokemuksen ja vastaanottavaisuuden annetaan laajentua asteittain kaikkialle ruumiiseen. Tämän laajenemisen täytyy sisältää tietoiset lihakset ja luuston yhtä hyvin kuin sydämen, keuhkot, pallean, ruuansulatuselimistön, sukupuolielimet ja muut elimet. Sillä näissä paikoissa ylläpidetään syvimpiä energian muotoja – käyttäytymisemme todellisia lähteitä. Ja usein näissä paikoissa ilmenevät selkeimmin, fyysisesti, henkilökohtaiset rajoitteemme (etenkin tarpeettomat jännitykset ja ristiriitaisuudet joiden Gurdjieff sanoo kuluttavan sisäiseen työhön tarvitsemaamme energiaa) kokonaisuuden kokemiseen. Näitä ilmenemiä aistimalla, niitä ikään kuin tarkkaavaisuuden rajalle asti avaamalla, voimme alkaa nähdä ja muuttaa kokemuksia ja vaikutelmia – niin menneitä kuin tämänhetkisiä –, jotka ovat lukittuina tietoisuuden ulkopuolelle.

Ryhtyessämme tähän itseaistinnan työhön on tärkeää lähestyä itseämme sekä hienotunteisesti että myötätunnolla. Meillä on kestänyt vuosia tulla siksi mitä tänään olemme, on kerrassaan mahdotonta lävistää tai nähdä kokonaisuutemme rajoitteita (joita Gurdjieff kutsuu puskureiksi) pelkällä ponnistamisella tai tahdonvoimalla. Se ei myöskään ole suositeltavaa, varoittaa Gurdjieff, sillä kaikista rajoitteista tai puskureista kerralla luopuminen olisi sietämättömän tuskallinen kokemus (näkisimmehän itsemme sellaisina kuin todella olemme), kokemus, joka helposti suistaisi elämämme kaaokseen. Sen sijaan tarvitaan voimankäytöstä pidättymistä ja avoimuutta sitä kohtaan, mitä kunakin hetkenä voimme nähdä, tarvitaan syvä sisäinen tervetulleeksi toivottamisen ele – riippumatta siitä, mitä ikinä koemmekin. Kokemukseni on, että silloin kun näyttää mahdottomalta edetä pidemmälle rajoitteiden tiedostamisessa, voimme palata hieman taaksepäin ja antaa tämän rajoitteen aistimuksen syventyä. Kun tuomme tarkkaavaisuutemme takaisin edelliseen helpotuksen tunteeseen, sympaattinen hermosto voi rentouttaa ruuvipenkkimäisen otteensa ja osa jännityksestämme voi alkaa sulaa itsestään. Voimme myös yrittää antaa huomiomme siirtyä niihin osiin itseämme, jotka ovat vapaampia ja rentoutuneempia. Sitten yksinkertaisesti annamme tuon helpottuneisuuden ja mukavuuden tunteen laajentua niihin kehonosiin, jotka ovat jännittyneempiä. Kun jotkin pinnallisemmista jännityksistä alkavat sulaa, on mahdollista tutkia elimistön syvempiä jännityksen tasoja ja aistia tunteita ja kokemuksia, joita niihin liittyy.

Ne meistä, jotka ryhtyvät tähän itseaistintaan vakavissaan, tulevat lopulta näkemään, että todellinen avain sekä itsetuntemukseen että itsen muuttamiseen on tunteissamme ja emootioissamme. Gurdjieff tekee selväksi, että tunteemme ja emootiomme ovat hevoset, jotka vetävät ruumiimme vaunuja. Ja tunteemme ja emootiomme kaikkein selvimmin muotoilevat ja heijastavat suhteitamme, asenteitamme itseemme ja maailmaan. Kun jatkamme itseaistinnan työtä, tulemme esimerkiksi näkemään, että tietyntyyppiset tunteet avaavat meidät, sallien tietoisuuden vapaasti liikkua elimistömme läpi, kun taas toiset tunteet sulkevat meidät, lukiten tietoisuuden ja vaikutelmat ulos. Tulemme myös vakuuttuneiksi, että todellinen tunteiden opiskelu ja tutkiminen ei ole mielellinen tai psykologinen prosessi, vaan ennemminkin fyysinen.

Itsetarkkailu & hengittäminen

Kun meitä kutsutaan sisäisestä olemuksestamme kohti itsetarkkailutyön syventämistä, alamme nähdä, kuten Gurdjieff osoittaa, kuinka vaikeaa on tutkia tunteita – etenkin niitä, joita olemme pitkällisesti harjoitelleet välttämään, joita emme ole koskaan täysin sulattaneet. Onneksi keho antaa meille suoran reitin tunne-elämäämme. Vaikka Gurdjieff ei puhu tästä, ainakaan missään kirjoituksissa, joita olen nähnyt, tämä reitti on kokemukseni mukaan hengitys. Hengitys ei ainoastaan yhdistä meitä ulkomaailmaan, se yhdistää myös ruumiimme, mielemme, tunteemme ja henkemme, ja osoittaa meille kussakin hetkessä vaikuttavat voimat, jos vain olemme herkistyneitä sille. Hengityksemme voi jopa auttaa meitä näyttämällä, missä kohtaa kehoamme resonoivat kokemukset ja vaikutelmat joita olemme kyvyttömiä kohtaamaan.

Gurdjieff varoittaa oikeutetusti, että yritykset manipuloida tai muuttaa hengitystä ilman riittävää tietoa elimistöstä voi ajan myötä aiheuttaa monia ongelma. On siis ratkaisevaa, erityisesti itsetarkkailun alkuvaiheessa, oppia aistimaan ja seuraamaan hengitystä ilman yritystä muuttaa sitä millään tavalla. Tietoni mukaan Gurdjieff ei koskaan puhu tästä kirjoituksissaan, mutta hengityksen seuraamisen harjoitus on tärkeä osa istuntoja sellaisina kuin Gurdjieff ne esitti. Syitä tähän on monia, mutta kaksi ovat nähdäkseni tärkeimpiä: ensinnäkin, hengitystä seuraamalla voimme tasapainottaa ja voimistaa sisäistä huomiokykyämme; toiseksi, hengitys heijastaa kunakin hetkenä kaikkea elimistön sisällä ja ulkona tapahtuvaa ja siten antaa voimakkaan välineen itsetarkkailuun.

Oma lähestymistapani hengityksen kanssa työskentelyyn, joka on kehittynyt sekä Gurdjieff Työstä että monista muistakin perinteistä saamieni kokemusten kautta, alkaa yksinkertaisesti seuraamalla ilmaa, kun se kulkee sisään ja ulos nenästä. Myöhemmin voi seurata varsinaista ilman liikettä keuhkoihin ja ulos. Voi myös aistia, missä kohti kehoa hengitys tuntuu. Tuntuuko se hartioissa, rinnassa tai alavatsassa? Nousevatko hartiani kun hengitän sisään? Liikkuuko vatsani ulos tai sisään? Tunnenko hengityksen kyljissäni, selässäni, lantiossani? Kun aistin hengitystäni, asettuvatko sisään- ja uloshengitykset kehooni tasaisesti ja harmonisesti, vai tuntuvatko ne työntävän yhteen tai toiseen suuntaan? Mitä jännityksiä tunnen? Miltä hengitykseni kuulostaa? Kun aistin hengitykseni sijainnin, tunnenko itseni rauhalliseksi, hermostuneeksi, vihaiseksi, iloiseksi, surulliseksi, tylsistyneeksi, omapäiseksi? Ajattelenko olevani sitkeä tai jäykkä? Mitä tunnen ja ajattelen? Ja tämän hengitykseen kohdistuvan työn kehittyneemmillä tasoilla voi jopa aistia tietyn energian joka vaikuttaa tulevan kehoon joka hengityksessä, ja tämän energian liikkeitä kehossa voi seurata. Tarkoituksena on yksinkertaisesti havainnoida – ei analysoida, tuomita tai manipuloida. Kuten sanoin aiemmin ja kuten Gurdjieff varoittaa, ilman riittävää tietoisuutta ja itsetuntemusta, jokainen yritys muuttaa hengitystä voi aiheuttaa monia ongelmia.

Ne, jotka työskentelevät hengityksensä kanssa tällä tavoin pitkän aikaa, alkavat saada monia ihmeellisiä ja paljastavia vaikutelmia itsestään. Ja, ehkä yhtä tärkeää, he alkavat, kuten sanoin, kehittää vahvempaa, pysyvämpää huomiokykyä, joka ei ole nopeasti kadotettavissa tunnereaktioiden vaikutuksesta. Mutta avain on jatkaa havainnointia, käyttämällä hengitystä polkuna koko elimistön kokemiseen. Voi esimerkiksi tutkia, kuten itse usein teen, kuinka voimakkaan tahdon ja minäkuvaan samastumisen hetkinä hengitys vaikuttaa menevän äänekkäästi ylös kohotettuihin hartioihin, lihakset jännittyvät ja koko vatsaontelo on vedetty ylös. Tai voi huomata, kuten itse olen, kuinka hiljaisina vastaanottavaisina hetkinä hengitys keskittyy itsestään hiljaisesti navan taakse, Alemman Tan Tienin Haraan (zeniläinen termi, tarkoittaa alavatsan energiakeskusta suom. huom.), ja koko ruumis vaikuttaa rentoutuvan ja hengittävän.

Tämä itsetarkkailun lähestymistapa on hyvin intiimi ja syvä, koska se antaa jokaiselle meistä mahdollisuuden oppia enemmän itsestämme suorimmalla mahdollisella tavalla. Lisäksi se alkaa vaikuttaa koko olemukseemme: tietoisuuden valo alkaa lävistää olemuksemme pimeitä syvyyksiä, rentouttaa ruumiinrakennettamme ja kudoksiamme ja asteittain sallia energian vapaampaa virtaamista harmonisemmin ja säännönmukaisemmin. Joka tapauksessa, jotta itsetarkkailu antaisi täydellisimmän mahdollisen itsetuntemuksen ja muutoksen, useimmat meistä tarvitsevat lopulta apua Gurdjieffin Työn kaltaiselta ryhmältä tai opettajalta, mutta myös kehoterapeutilta.

Kuten Gurdjieff on tehnyt selväksi, autenttisia ulkopuolisia opettajia tai ryhmiä tarvitaan tuomaan saataville uudet ideat, näkökulmat ja erityisolosuhteet, joita tarvitaan, jotta vapautuisimme kapeista asenteistamme ja tarkastelisimme itseämme rehellisemmin. Opettajan ohjauksessa tai muiden vakavasti omaa luontoaan tutkivien kanssa työskennellessä, meidän on pakko vastaanottaa shokkeja jotka auttavat meitä heräämään useammin omasta toiveajattelustamme ja näkemään itsemme selvemmin. Omassa 18 vuotta kestäneessä opiskelussani ja ryhmänjohtamisessa erityisissä olosuhteissa Gurdjieffin Työssä, minun oli mahdollista tutkia sellaisia itseni puolia joita oli miltei mahdoton tutkia tavallisen elämän olosuhteissa. Vaikka nämä tutkimukset, erityisesti ne jotka liittyvät yhtenäisyyden puutteeseeni, valheelliseen ylpeydentuntooni, ja syvään turvattomuudentunteeni, olivat harvoin miellyttäviä, ne olivat ehdottoman välttämättömiä oman ymmärrykseni ja tietoisuuteni kasvulle.

Jopa Gurdjieffin Työn erityisolosuhteissa itsetarkkailu ei kuitenkaan aina tuo valoon kaikkea syvimmistä käyttäytymisemme ja olemuksemme lähteistä. Ehdollistumisemme perheeseen, ystäviin, koulutukseen ja yhteiskuntaan ja voimakkaat riippuvuussuhteet joita ruumiinrakenteemme, hengityksemme ja tunteidemme välillä on, aiheuttavat sen, että miltei aina lihaksissamme, sisäelimissämme ja hermojärjestelmässämme on syviä ristiriitoja, jännityksiä ja epäharmonioita, joita ei voi aistia muutoin kuin syvän ja suoran hengitykseen ja kehoon kohdistuvan työn kautta. Useissa tapauksissa tämä vaatii taitavan kehoterapeutin tai henkisen opettajan joka hyödyntää kehotyöskentelyä, auttaakseen meitä kokemaan ne tavat, joilla kehomme eivät vain heijasta, mutta myös ylläpitävät voimakkaita tunteellisia asenteita, joita meidän on mahdoton tutkia itse, vaikka kuinka kovasti yritämme tai kuinka herkkiä olemmekaan. Monesti tätä työtä ei voida tehdä vain sanoin, liikkein ja mietiskelyin. Työssä voidaan myös tarvita toisen ihmisen kosketuksen taidetta ja tiedettä, jotta syvempi kehollinen energiamme ja tietoisuutemme heräisi ja tulisi ohjatuksi syvällä piilevien jännitysten, ristiriitojen ja olemuksemme aistimuksellisten epätasapainojen läpi.

Omassa itsetarkkailutyössäni olen suuresti hyötynyt en vain ihmeellisistä Gurdjieffin Työn olosuhteista (jotka mahdollistavat itsemme näkemisen puolueettomasti), mutta myös intensiivisestä ruumiin tutkimisesta muutaman kehoterapeutin ja henkisen opettajan kanssa, mukaan lukien Feldenkrais rakenteellisen integraatiotyön ja myös erityisen Chi Nei Tsangiksi kutsutun taolaisen vatsahieronnan ja hengitystyön harjoittajia. Molemmissa menetelmissä – mutta erityisesti Chi Nei Tsangissa – minun oli mahdollista kokea vain muutamassa vuodessa monia syviä riippuvuussuhteita mielen, ruumiin ja tunteiden välillä, jotka olivat harhauttaneet minua vuosikausia. Minulle kuitenkin on selvää, että ilman pitkää harjoitustani itsetarkkailussa Gurdjieffin Työn parissa, ilman sen oppimista, kuinka kääntää huomioni omaan sisäiseen olemukseeni miltei missä tahansa elämäni tilanteessa, eivät kokemukseni näiden opettajien ja harjoittajien kanssa olisi yltäneet tiettyjen tärkeiden terveysvaikutusten ja kiintoisien psykologisten huomioiden tuolle puolen.

Jos Gurdjieffin itsetarkkailumetodi on perustavanlaatuinen polku olemukseemme, se voi johtaa siihen vain, jos olemme halukkaita todella paljastamaan itsemme itsellemme. Mitä tarvitaan, Gurdjieff sanoo, on sisäinen vilpittömyys. Mutta tämä taipumus tulla paljastetuksi, halu olla läsnä itsellemme huipulta pohjalle ja ulkoa sisään, tarvitsee tukea erityisolosuhteilta ja ihmisiltä jotka voivat auttaa meitä palaamaan omaan todelliseen kotiimme tässä maailmassa – kehoomme – ja ottamaan haltuun joka kerros ja huone tässä kodissa. Ei riitä, että tutustuu kotiin suuntaamalla voimakkaan spottivalon yläkerrasta lempihuoneeseen. Jokaisen huoneen ovi tulee avata, myös kellarin ovi, ja täytyy todella astua huoneisiin ja valaista ne. Tämä ei ole helppoa, mutta mahdollista – erityisesti niille, jotka muistavat, että vain elävän, hengittävän kokonaisuutemme aistimisen kautta voimme elää tietoista, harmonista elämää. Tämä aistimus – jota eivät sumenna tiedostamattomat, lihaksien ja elinten tuottamat tunteelliset asenteet – on elämän ja sen sydämessä sijaitsevan ihmeellisen tilan ja hiljaisuuden aistimus.

(c) Dennis Lewis, 1997
Käännös Jonimatti Joutsijärvi syksyllä 2006
Lupa julkaisemiseen saatu kirjoittajalta 14.01.2009


www.neljastiesuomessa.net
22.11.2017